Kivikylän Pizzamestarin terveiset

Pizzamestari Antti Pokkinen

Kivikylän Kotipalvaamon tehtaanjohtaja Antti Pokkinen kertoo olevansa ylpeä ’O Savu Mio -tuoteperheen saavuttamasta suosiosta. Tarkoituksena olikin alusta saakka luoda eineshyllystä mukaan napattava helppo ja korkeatasoinen pizza, joka valloittaisi suomalaisten sydämet. Palautteiden perusteella tässä ollaan myös onnistuttu.

Aidosta kiviuunista

Pizzat paistetaan aidossa kiviuunissa Kivikylän juuri remontoidussa pizzalassa. Kiviuunin avulla pohjasta saadaan rapsakka ja mukaan hieman italialaishenkistä maku­vivahdetta. Pizzamestarimme suositteleekin lämmittämiseen uunia tai airfryeria, riippuen siitä, kuinka rapsakan pizzastaan haluaa. Kiireisille hyvä vaihtoehto on myös mikro tai nauttiminen jopa suoraan paketista jääkaappikylmänä, kuten Antti itse tykkää pizzansa syödä.

Antti kertoo, että ainesosien kotimaisuus on Kivikylälle todella tärkeässä roolissa, joten kaikki pizzoissa käytettävät raaka-aineet ovat kotimaisia, ananasta lukuunottamatta.

Lisää makuja tulossa

Testeissä suurta suosiota kerännyt jauhelihapizza tuodaan lähitulevaisuudessa kauppoihin. Myös muita uusia makuja kuitenkin testataan koko ajan ja tarkoituksena on laajentaa ’O Savu Mio -tuoteperhettä entisestään. Testissä olevia uutuusmakuja on päässyt maistamaan Kivikylän kahdessa tehtaanmyymälässä sekä ympäri Suomea ajavilla ”Kivikylä tien päällä” -toriautomyymälöissä.

Mikäli ’O Savu Mio -pizzat eivät ole vielä tuttuja niin kipin kapin maistamaan!

Maukkain terveisin,

Antti Pokkinen, Pizzamestari

Pizzamestari Antti